lauantai 2. maaliskuuta 2013

Niskaote

Muutama kuva näköjään viikon takaa ja vähän lähempääkin. Olin viikko takaperin lauantaina kuvaamassa Ale ry:lle keikkoja. Koska yhdistyksen logo ja kuvauspaita ovat punaisia, niin piti mätsätä meikit myös punaisella.  



Tällä kerralla vuorossa oli Occult Overdrivea, Wolfsheadiä sekä Boaria. Sen verran alkaa piiri pieni pyöriä pienillä bändeillä, jotka keikkailevat täällä, että esimerkiksi Boaria tiesin jo vähän odotella edellisen keikan perusteella.



Ayan kanssa kahviteltiin viikolla meillä, sillä tajuttiin että viime näkemisestä on ihan tosi pitkä aika. En edes tajua miten viikot ja kuukaudet voi mennä ihmiseltä näin ohitse. Tein banaanilättyjä kahvittelua varten, sillä olin himoinnut viikko tolkulla pannukakkua tai edes jotain mihin saa mansikkahillon loput päälle.



Ja sit lättymorkkiksen päälle postilaatikosta kolahti "joka naisen tsemppari-lehti" seuraavana päivänä. Oh the irony. Tästä kuvasta puuttuu tuon kansimallin univeraalisti kaikkia värejä sekoittelevat ihonmyötäset treenihousut, jotka oli suoraan 80-luvulta. Jos joku väittää minulle olevansa tyylikkäänä salilla/pumpissa, niin mie sanon että hikinen t-paita ja virttyneet verkkarit ajaa asiansa, kuhan sulla on jotain vaatetta päällä.  


Keskiviikkona ei tullut mistään mitään. Yritin keittää kaffet ilman suodatinpussia, lempi aamiaismurokulho halkesi pakastemarjoja sulattaessa mikroon, kaadoin kahvit aamulehdelle, heitin veitsen ajatuksissani roskiin ja meinasin jäädä auton alle. Kaikki ennen klo 11.00. Jee! Onneksi siitä on ollut loppuviikolle vaan suunta ylöspäin.


Ja kuten kuvista huomaa, olen yrittänyt asetella järjestelmäkameraa vähän useammin kätöseen. Se tekee hyvää, kuvaaminen ruokkii jotain minussa. Vaikken siinä mitenkään über super loistava huippuvalokuvaaja olekaan, mutta kohtalainen. Valokuvaus on mielenkiinto, jota en haluaisi pilata itseltäni liioilla vastuuksilla. Sen pitää antaa olla vapaana harrastuksena, sellaisenaan.

2 kommenttia: