maanantai 18. kesäkuuta 2012

Synttärijuhlat

Vietimme ystäväni kanssa synttäreitä viime lauantaina yhdessä. Minä hieman aikaisessa ja Mira hieman jäljessä. Juhlapäiväksi valikoitui viikonloppu siitä välistä, sillä karkaan oman synttäripäiväni tienoilla Raaheen juhannukseksi.


Päivä alkoi Ainon ja Miran kokeilukeittiöllä klo 10 kaupassa käynnin jälkeen. Tein elämäni ensimmäisen kerran suklaahippukeksejä. Ne ovat tuo epämääräinen laatta pellillä vasemmanpuolisimmassa kuvassa. Näin ollen tuli taas opittua, että uunia pitää tarkkailla. Ja myöskin se, että jos ohje sanoo keksien leviävän rajusti uunissa niin sitä kannattaa uskoa. Kinkkupiirakka onnistui aivan täydellisesti ja muffinsseistakin tuli todella hyviä. Ainut ongelma oli, että oikean puolimmaisten porkkanamuffinsien päälle piti tulla tuorejuusto-tomusokeri kuorrutus, mutta se jäi niin vetiseksi, ettei sitä voinut lätkiä muffinssien päälle.


Kakusta tuli hyvännäköinen ja pääsin ensimmäistä kertaa muotoilemaan jotain marsipaanista. Mira koristeli kakun kermavaahdolla ja mansikoilla sekä vaaleanpunaisilla marsipaanisydämillä. En itse kerennyt maistaa kakkua, mutta eipä sitä haukuttukaan.


Piti kuvata yksi synttäripönötyskuva. Näytän jostain syystä siltä, että olisi hirveän huono ryhti :D Olisi voinut vähän vielä fiinimpiin vaatteisiin pukeutua, mutta olin niin väsynyt ja mukavuudenhaluinen, että simppelillä yhdistelmällä mentiin. 

Skoolasimme hieman skumppaa ennen kaikkien leipomusten kanssa baariin lähtöä. Vietimme Grandessa tunnin yksityistilaisuuden naposteltavineen kavereiden kanssa ja sitten baarin auetessa kuudelta jatkoimme istuskelua ja juomista. Suurin osa vieraista luovutti ennen kahdeksaa, mutta itse viihdyin vähän yli puolen yön. Sitten alkoivat silmät painua kiinni ja piti lähteä kotiin nukkumaan. Unet olivat edellisenä yönä jääneet vähän lyhkäisiksi ja sunnuntaina piti lähteä töihin iltapäivällä.


Sunnuntaina kerkesin kuvata saamani lahjat. Sain sormuksen, kaksi käsikorua, kännykkäkoriste-nallen, yhden tähden Jaloviinapullon, valkkaria, mega-arvan, kynsitarroja ja -lakkoja, kukkia, virtahepoklemmareita, cupcake-vihon sekä perhostarroja. Naurattaa tuo Jaloviinapullo, kun edellinenkin pieni kolmen tähden putelista 4/5 osaa odottelee kaapissa. Ainut milloin pystyn sitä todella juomaan on flunssaisena kaakaoon lisättynä ja silloinkin vain muutaman ruokalusikallisen verran. Uni tulee paljon paremmin. Onpa nyt seuraavalle 50 flunssalle ainakin varastossa :D


Suurin ja odotetuin lahja oli tämä Madison Retro "Black Shadow"-pyörä, jonka sain itselleni jo viime perjantaina. Prisman tarjouksesta ostettu pyörä oli yhteislahja vanhemmiltani, miehekkeeltä ja miehekkeen perheeltä sekä maksoin loput ylijäävästä summasta itse. Pyöräkriisi ja -etsintä on ohitse ja pääsen joka paikkaan nopeammin kuin jalkaisin. Helpottaa elämää huomattavasti. Ainut tähän mennessä huomattu huono puoli on penkin löystyminen ajettaessa. Sitä saa joka toisen reissun jälkeen kiristellä paikoilleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti