perjantai 30. maaliskuuta 2012

Shoppailua sekä painonpudotusta

Muutamia hankintoja on tullut tehtyä viime viikkoina ja kerkesin jopa kuvata kaksi niistä. Koska en ole mikään järin suuri yllättäjä shoppailun saralla, on luvassa luonnollisesti mustaa ja bändipaitaa. Yhdet tulevat kesähousut vaeltavat jossain Itellan ihmeellisellä reitillä ja odottelen kerkeäväni lenkkariostoksille tulevan viikon aikana.


Löysin alennuksesta tällaisen hurtungin, jonka kokolappu näyttää 50/52, mutta väliäkös tuolla. Olkapään saumat ovat jossain olkavarren kohdalla menossa, mutta jos sitä ei satu huomioimaan niin pitsineule on ihana! 


Nettikauppojen ihmeellisestä maailmasta löysin myös Mayhemin S-kokoisen hupparin kokoelmiini. En ole vetoketjutonta bändihupparia tainnut vuosikausiin omistaakaan sopivana. Hupparilla oli hintaa vain 22 euroa ja se on juuri passeli. Vielä viileisiin kevätpäiviin sekä tulevalle syksylle lämmikkeeksi! Hupparit printeillä ovat jostain syystä suolaisen hintaisia ja vastaavat paidat maksavatkin paikasta riippuen normaalisti 40-60 euroa.


Olen pysynyt tiukasti ruokavaliossa sekä lisännyt liikunnan määrää tasaisesti. Hurjinta on se, että aamulla vaaka loihti lausumahan 61,3 kg. Tämä tarkoittaa sitä, että kilon päästä olen taas tavoitepainossani (ns. normipaino itselleni, eli noin 60 kg) ja pitää alkaa taas syömään normaalisti ja lisätä vain liikuntaa entisestään. Paino ei saisi pudota kovin alas, mutta sentit vyötäröltä pienentyä.


Ja ei haittaa raahata aamuisin takamustaan ulos ovesta aamulenkille, kun sää näyttää tältä. Juuri heräämisen aikoihin 06.00 maissa on taivas aivan upea jos sää on pilvetön. Monesti tekee mieli haukkoa henkeä pelkästään auringonnousun upeiden värien, ei vain juoksuaskeleiden vuoksi.

2 kommenttia:

  1. Aaa tuo neule on jumalainen! Voisin melkein samantien ryöstää sen omaan vaatekaappiini vaikka onkin tullut päätettyä että yritän saada rynttyisiini hieman väriä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, se on rento mutta kuitenkin tyylikäs :) Näytti toimivan kyllä violettinakin ihan hyvin. Seppälän great girls osastolta löytyi.

      Poista