lauantai 7. tammikuuta 2012

Loppiainen

Heräät lauantaina iltapäivällä. Päässä jyskyttää, pitää hieman tunnustella heiluuko maailma ennen silmien avaamista. Suussa maistuu juuri se itse ja peilistä tuijottaa osoitteestaan aamuyöllä selvästi erehtynyt suohirviö. Ainut mahdollinen keino selviytyä on kaivautua sohvan reunaan silmät kiinni kuuntelemaan televisiota. Mitä perjantaina tapahtui?

Kävimme illalla syömässä Amarillossa ja tulimme kotiin. Kävin saunassa, nautin lasin valkoviiniä ja valmistauduin lähtemään G:hen Chuck Norris kierrepotkukerhoon. 


Ja koska olen löysäillyt ulkonäön kanssa, niin nyt kiireettömänä iltana oli hyvä mahdollisuus panostaa. Ihmettelen suuresti, miten voin olla näin "pitkän" ajan jälkeen (n.3kk) vieläkin rakastunut hiuksiini? Aivan liian helppolaittoiset. Voin kyllä sanoa, että hiusten leikkaamisen jälkeen olen joutunut totuttelemaan siihen, että tutut sekä vähän vieraammatkin ihmiset tulevat kysymään "Saanko silittää siiliä?" ja sitten iloisesti lääppivät kuuppani sivua tai takaraivoa. Useimmiten humalassa tottakai, mutta ainahan tuo pistää ihmetyttämään.


Tammikuun alku ei ole antanut anteeksi kuin puolisen kilon verran, joten Hell Bunnyn minihameen kanssa päälle piti vetäistä hätävarana bändipaita. Lupasin viime vuoden summauksessa käyttää vähemmän bändipaitoja, mutta tähän se taas meni. Yhdistelmä näytti oikein hyvältä Demonian Concord saappaiden kanssa. Läskipohjasaappaat ovat niin hyvät kävellä, että olen harkinnut hankkivani toiset samanlaiset kaappiin. Joko tavalliset tai pvc:tä olevat.


Grandessa viini virtasi ja musiikki soi. Pitkään aikaan en ole viihtynyt viihteellä pilkkuun asti, mutta eilinen vei minut mukanaan. Ei keikkakuvauksia eikä mitään asiallista, vaan hauska ilta ihmisten kanssa. Nyt voin sanoa, että kuvat puhukoot puolestaan.






Tämä päivä on kulunut sohvalla, Kreivittären kanssa kahvitellessa (miehemme askartelivat olohuoneessa bändinsä demoja postiin samalla) sekä Wall-E:ta katsoessa miehekkeen kanssa. Ihana seesteinen lauantai. Ainakin siitä lähtien kun heräsi elävien kirjoihin takaisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti