sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Body Art

Jos bodymodificationit ällöttävät, olet heikkohermoinen, pyörryt verestä ja/tai pihdeistä ihon alla, suosittelen skippaamaan tämän päivityksen. Alla voi olla häiritseviä kuvia.


Ostaessani alkukuusta Bizarren Body Art II -kirjan kirjakaupasta, tilasin myös Rovaniemelle kirjan ykkösosan. Se sitten saapui loppuviikosta ja sain vihdoin perjantaina opuksen käsiini. Voisiko joku turvata ystävällisesti minulle töitä alalta, jossa ei välitetä siitä miltä näytät? Mielikuvitus, sekä oman kehon rajojen kokeilemisen halut lähtevät liikkeelle kirjaa selaillessa.






Yllä oleva scarification on niin kaunis. Ainut, mikä harmittaa on se, ettei niitä valitettavasti näe näin verestävän kauniina kuin päivän tai kaksi. Alla olevassa kuvassa näkyy hyvin asia, josta puhun scarification postauksessa täällä, eli arpeutumisen arvaamattomuus. Tulos on kyllä periaatteessa hyvin parantunut ja siisti, mutta näyttää mielestäni tuoreeltaan terveemmältä.



Kirja itsessään on hieman naivi, mässäilee "erikoisuudella" ja esittelee myös kasan suhteellisen rumia tatuointeja yllä olevien kaunistusten lisäksi. Kaunistuttaako vai kauhistuttaako? Haluaisitko itse kauniista kehoasi jollain muulla kuin tatuoinneilla tai lävistyksillä ja miksi tai miksi ei?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti