lauantai 24. syyskuuta 2011

Punaviini-perjantai

Varoitus, 
päivitys sisältää niin paljon antiglamouria että saatat tukehtua nauruusi.

Viettelimme M&H:n kanssa perjantai-iltaa punaviinin, juuston, saunan, kasvonaamioiden ja elokuvan parissa. Ajoin miehekkeeni kotoa kaverinsa luokse pelailemaan.

Olipa ihanan rentouttavaa. En ole muistaakseni viettänyt 18v syntymäpäivieni jälkeen iltaa niin että olisin avannut punaviinipullon ja jäänyt viettämään iltaa kotiin. (En yleensä juo jos en ole lähdössä jonnekin.) Saunan jälkeen sai iloisesti heittää kotivaatteet päälle, jättää naaman meikkaamatta ja vetäistä tukan pannalla taakse.

"Mikähän näiden funktio on?"

"Nää kurkut valuu."

Mietin tuossa aamulla herätessäni tarkemmin noita kurkkuja. M mietti mahdollisuutta että ne viilentävät silmiä ja laskevat turvotusta. Itse taas mietin että olisiko se rentouttava vaikutus siinä kun joutuu pitämään silmiään kiinni kurkut kasvoilla. Tietääkö joku ja haluaa valaista? Itsellänihän tässä oli pieni ongelmanpoikanen rentoutumisen suhteen. Silmät edelleenkin aika syvällä päässä niin sain ne auki kurkuista huolimatta :'D

Tuo suklaanaamio ei ollut kovin vaikuttavan oloinen. Kyseessä on siis Montagnen Chocolate Masque, löytyy kaikista peruskaupoista ja maksoi muistaakseni 1,95e. Käyttöohjeet: rentoudu 10-15min rähmä naamassa, odota että se kuivuu ja huuhtele pois. Tytöt käyttivät jotain saman sarjan virkistävää kasvonaamiota ja molemmat sanoivat sen tuntuneen todella tehokkaalta. Sitä seuraavalla kerralla sitten. Plus, tuo oma naamioni oikeasti haisi aivan suklaalle niin olo oli kuin ruualla olisi leikkinyt.

Juon mietteliäänä punaviiniä (lavastettu). Katsoimme vielä Repo! The Genetic Opera elokuvan josta M ei pitänyt, jossa H ihasteli Sarah Brightmania ja elokuva jota minä rakastan (kaikesta kliseilystä ja korniudesta huolimatta) ja kuolailen Graverobberia.

Täällä pikku videoklippi IMDb:stä jos haluaa kurkata.

Vuodesta 2008 uuden puhelimen ostoon asti pidin Zydrate Anatomya soittoäänenä. 

Niin, sellaista. Hieman erilainen perjantai vaihteeksi. Palkka tuli eilen ja sain ostettua lisää sukkia. Mieheke alkoi jo vähän vinoilla että alkaa kaikissa sukissa olemaan "ilmastointi" niin piti ryhdistäytyä. Lokakuun ostolakkoon on viikko joten tässä on vielä aikaa miettiä mitä kuukauden aikana voi tarvita. Päätimme kuitenkin että joululahjojen osto ei kuulu ostolakkoon, koska tuote menee silloin jollekin muulle eikä itselle. Että jos oikein ahdistaa niin shoppailuhimoja voi kuitenkin lievittää aikaisilla joululahjaostoksilla. En kyllä usko että kerkeän edes kaupungille lokakuussa :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti