tiistai 28. kesäkuuta 2011

Yötön yö

Yötön yö Rovaniemellä on verrattavissa Stockmannin Hulluihin päiviin. Ei ehkä aivan yhtä hurjaa eikä vähäjärkistä porukkaa repimässä vaatteita toistensa käsistä, mutta sinne päin. Ihmiset lähtevät päättömästi shoppailemaan "alennuksessa olevia tuotteita". Eli siis kaikki mikä on "out", talvitavaraa, tai helvetin kallista laitetaan muutaman euron alennukseen ja asiakkaat hyppivät riemusta. Ostoskeskuksien kaupat ovat auki noin puoleenyöhön ja väkeä riittää.

Myös me kävimme ahdistumassa keskustan väenpaljoudesta. Mieheni ja Kreivittären kanssa kolusimme vaateliikkeet läpi etsien miehelleni housuja. Kerrankin alelaarit suosivat pitkäjalkaista ja löysimme hänelle jopa sopivankokoiset housut sekä reisitaskucaprit! Normaalisti saamme tilailla liikkeisiin pidempilahkeisia malleja sovitettavaksi etukäteen. 

Löysin myös itselleni käytännöllisyyksiä;

Löysin kesäkengät edellisten rikkoutuneiden kiinantossujen tilalle! Katselin samoja kenkiä muutama viikko sitten Click Shoesissa hintaan 34,90e. Onneksi en ostanut kenkiä silloin. Nyt näille kaunokaisille jäi hintaa 19,90e.


Kirjakaupassa repesin aivan liitoksistani ja ostin kolme pokkaria kympillä. Cecelia Ahern on lempi hömppäkirjailijani ja nyt täytyi kyllä luottaa siihen että P.S Rakastan sinua (älkää katsoko sitä elokuvaa vaikka Gerard Butler ihana onkin, se kirja on parempi) kirjan ohella tämä Suoraan sydämestä olisi aivan yhtä hyvä.

Myös Jouni Hynysen Kesämies sekä mielenkiintoiselta vaikuttava Jonas Gardellin Kummajainen astuu kehiin päätyivät luettavien kirjojen listalle.

Uusi kalenteri oli myös syytä ostaa sillä nykyisen kalenterin päivät loppuvat heinäkuuhun! 12.95e oli tämä muovisilla kansilla varustettu kalenteri jonka ulkonäkö on muuteltavissa. Kalenterin kansikuva on tosiaan muovitaskussa oleva paperi joka on helppo vaihtaa. Kalenterin tuunauspäivä siis tiedossa.

Kreivitär oli löytänyt minulle syntymäpäivälahjaksi tällaisen upean avainlukko-kaulakorun. Steampunk tyyliseksi tehty kaulakoru on kaunis ilmestys kaulassa. Kiitos! 

Ps. Normaalia kiireisempi päivä selvästi tiedossa. On kaunis aurinkoinen ilma ja kesäteatterin tämän viikon ainut esitys pitää varauspuhelimen soimassa. Ensimmäiseen puoleen tuntiin kerennyt muuta tehdä kuin varauksia kirjoitella ylös.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti