sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Tyväret ja Swingshift Sideshow



Pääsin laittamaan Seppälästä hankitun nahkahameen ensimmäistä kertaa päälle (10e.) Päällä myös lahjaksi saatu yksiolkaiminen paita, Morticiasta vuonna 2004 ostettu korsetti sekä asukokonaisuuden täydensivät vielä Demonian concord saappaat. Kaulaa koristaa eräältä ystävältäni 20-vuotis syntymäpäivälahjaksi saatu koru.





Tytöt tulivat istumaan meille iltaa ennen kuin lähdimme katsomaan Tivoliin Swingshift Sideshowta.





Oli hirveän hauska ilta kaiken kaikkiaan! Nyt aamulla vain tunnustelin että onko kulmaan noussut mustelma. Unohdin platformit jalassa, että olen hieman pidempi kuin normaalisti enkä aivan kerennyt väistää Tivolissa yhtä portaikkoa ja hieman tölväsin silmäkulmaa yhteen palkkiin :< Ei mitään näy, mutta vähän tuntuu kyllä. Tämän takia minut on luotu lyhyeksi, etten törmäilisi joka paikkaan.

(Kuva täältä)

 Vähän hypertystä tähän loppuun. Upea friikkisirkusshow höystettynä mustalla huumorilla ja itsensä rajoille asettamisella. Suosittelen lämpimästi jos kiinnostaa nähdä mihin kaikkeen ihmiskeho pystyy! Showhun kuului mm. lasin pureskelua, miekannielentää, lasinsirpaleita, lävistämistä jne. Vähän jäin kaipaamaan bodysuspensionia, mutta muuten kokonaisuus oli todella hyvä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti